Luin hetki sitte hesarin (Helsingin sanomat) verkkolehti-versiosta jutun, jossa kerrottiin tytöstä joka oli 16-vuotiaana joutunut muuttamaan pois kotoota siellä vallitsevan tilanteen takia. Jutussa oli pääsääntösesti puhetta nimenomaan nuorten syrjäytymisestä.
Me nuoret ei siis syrjäydy, vaan meidät syrjäytetään... Mutta minkä ihmeen takia?
No just sen takia, koska aikuisilla ei ole aikaa. Työ menee ehdottomasti kaiken edelle ja joissakin kodeissa lapset/nuoret saa koulusta tullessa välillä miettiä että mistä saa ruokaa. Nälkä kurnii masussa, mutta jääkaapissa palaa valo. Aikuiset on töistä tullessaa väsyneitä ja ehkä kärttysiä tai muuten vaan väsymyksen takia välinpitämättömiä. Suomessa on jo ihan tarpeeks vanhempien keskuudessa mielenterveys-ongelmia, lapset/nuoret joutuu niistä kärsimään... Joko tahattomasti tai tahallisesti. Kaikki me ollaa joskus väsyneitä, mut ei kenenkää sivullisen pitäs saada kärsiä omasta väsymyksestä.
Itse lopetin koulun vuoden 2013 alusta koska paloin loppuun. Tunneilla en saanu mitään aikaseksi, aamusin nukuin pommiin, tehtävien tekemisestä tuli pakkotahtista ja suurin osa tehtävistä kertyi rästiin jääneiden pinkkaan. Vuoden 2012 lopulla ennen joululomaa opettaja jo otti asian koulun keskeyttämisestä puheeks ja joululoman jälkee koulussa sitten päädyttiin lopullisesti siihen että mun kohalla koulut on käyty ja sain todistuksen postissa. Vähemmän tuli opintoviikkoja, mutta silti.
Tuon jälkeen mulla meni 2-3kk kotona maatessa. Olin aluksi kuukauden paikallisen seurakunnan keittiössä, mutta siitä ei sitten tullut mitään. En siis olut toipunu loppuun palamisesta kunnolla ja taas maattiin kotona vailla järkevää tekemistä. Harrastuksiakaan ei ollut. Puhumattakaan siitä että kavereita olis ollut. Mie olin siis kaiket päivät yksin kotona ja välit kotiväen kanssakin oli tilanteen johdosta tulehtuneet ja rakoili jatkuvasti.
Huhtikuun 2013 alusta pääsin paikalliselle työpajalle jossa aluksi pohdittiin että missä mie olin hyvä. Mun itsetunto kuitenkin oli (ja on edelleen) nollassa, enkä siis itse pystynyt mainitsemaan yhtään asiaa missä olisin hyvä. Ihan varmasti mie oisin osannu kyllä luetella vaikka kuinka pitkän listan omista vahvuuksista, mutta en vaan pystyny. Varsin flegmaattisella ja skeptisellä asenteella mie siinä istuin ja kuuntelin kun muut luetteli niitä mun vahvuuksia mun puolesta.
Tuolla pajalla kyllä oli ihan hyvää porukkaa ja kaikkien kanssa kyllä olin jonkunlaisissa puheväleissä, mutta kenestäkään en saanut sellasta kaveria, jonka kanssa olis vapaa-ajallakin voinut jotain tehdä. Muutamat oli jo entuudestaan tuttuja.
Mutta kyllä varmasti jokainen joka masennuksesta kärsii tai on joskus kärsinyt, tietää miten vaikeeta on keksiä itsestää hyviä puolia ja luetella edes itselle niitä omia vahvuuksia. Itse olen kärsiny masennuksesta 17-vuotiaasta asti. Se kaikista pahin on kyllä jo mennyt, mutta edellee tänäkin päivänä on niitä kausia kun itkettää, vituttaa, kaikki on perseestä eikä mikää kiinnosta.
Tästä nykyisestä tilanteestani vaikenen, mutta silti jaksan vaan pohtia sitä että miks aikuiset ihmettelee kun nuoria syrjäytyy koko ajan. Mieksei aikuiset voi katsoa peiliin ja kysyä itseltään että ONKO MUN OMASSA TOIMINNASSA JOTAIN VIKAA KUN OMA LAPSI ON SYRJÄYTYNYT?
En voi käydä syyllistämään aikuisia enkä sen koommin yleistämään, mutta jos aikuisilla oikeasti on niin kauhea kiire töiden takia ja se työ menee ehdottomasti kaiken edelle, niin miksi niitä lapsia on pitänyt ylipäätään hankkia. Jokanen syrjäytyny nuori on meinaan yhteiskunnalle aika kallis paukku ja jokanen aikuinen voi kyllä omalla toiminnallaa vaikuttaa siihen ettei se oma kullannuppu syrjäydy.
Olen perustanu facebookkiin ryhmän SYRJÄYTYMISTÄ VASTAAN!... Linkki ryhmään tuossa alempana.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.