Kansansairaudesta todellakin on kyse ja kun siihenkin on niin monta tekijää ettei kahen käden sormetkaa riitä niitä laskemaan. No onneks mul on koko yö aikaa kirjottaa niistä.

 

Elämässä tosiaan tapahtuu asioita, jotka saattaa sen masennuksen laukasta. Hyvänä esimerkkinä esim. jonkun läheisen tai muun tärkeen/rakkaan ihminen nukkuminen pois. Kyseessä voi olla esim. sukulainen tai se henkilö jonka on tuntenu tyyliin vaippa-ikäsestä asti. Kun joku tällainen oikeasti tuttu tai vähemmän tuttu kuolee, saattaa se olla yks masennuksen laukaseva tekijä.

 

Sitten on (yllätys yllätys) tämä kiusaaminen. Kun sitä riittävän pitkään joutuu kestämään, laukasee se ihan väistämättä masennuksen ennemmin tai myöhemmin. Kiusaamisen uhria on saatettu uhkailla väkivallalla tai vastaavalla, mikäli hän ei pidä suutaan supussa. Tämän pelossa ei siis uskalleta tuoda asiaa ilmi, vajotaan masennuksessa aina vaan syvemmälle pohjamutiin.

 

Myös perheen sisäset ongelmat on tosiaan vaikutusvaltasessa asemassa. Vanhemmat juo, sisaruksista joku sairastuu vakavasti tms. Eihän tätä loputtomiin jaksa vahvempikaan ihminen, varsinkaan jos siitä joutuu kärsimään jopa perheen ulkopuoliset henkilöt. Asiaahan ei helpota sekään jos perheessä on pieniä lapsia ja vanhemmilla on mielenterveyteen liittyviä ongelmia joiden saralla se alkoholikin on osa kuvioo (ja pahimmassa tapauksessa myös huumeet). Ei ne perheen pienimmät ite osaa viedä asiaa eteenpäin.

 

Päiväkodissa ja/tai eskarissa tädit tuppaa hyvinki herkästi huomaamaa jos lapsella ei oo kaikki hyvin. Tässä kohtaa asia saattaa kantautua myös lastensuojelu-viranomasten/sosiaaliviranomaisten korviin, sitte aletaa tutkia että mikä on perheessä tilanne. Kun vanhempien juominen ja mielenterveys-ongelmat tulee ilmi, lapsi otetaa huostaan. Kyllähän tästäkin voidaan jo päätellä että masennukseen se lapsi sairastuu ennemmin tai myöhemmin.

 

Ja pahemmassa tapauksessa tää masennus tosiaan johtaa siihen itsemurhaan. Tästäki hyvästä syystä on aikuisten hyvä olla kiinnostuneita lapsen/nuoren asioista ja kuulumisista. Ennen kaikkea se että lasta/nuorta ei painosteta puhumaan/kertomaan vaan annetaa rauhassa tuoda ääntä kuuluviin ja annetaan se käsitys että ollaan kiinnostuneita ja ihan oikeasti välitetään.

 

Jos kotona ei välitetä, on vaihtoehtoina koulun terkkari, psykologi, lääkäri tms. aikuinen jolle voi puhua. Vanhempia kun ei samalla tavalla koske tuo vaitiolo-velvollisuus kun esim. psykologia. Tietysti kukin sen tietää parhaiten, kehen ihmiseen luottaa niin paljon että voi tuoda ne tuntemukset ja sen pahan olon ilmi. Yksinhän ei masennuksen kanssa kannata jäädä.

 

AIKUISET; osottakaa lapselle/nuorelle että oikeasti välitätte ja olette kiinnostuneita tän asioista ja kuulumisista. Jo tällä voitte varmistua siitä että teihin oikeasti luotetaan ja että olette aika isossa ja tärkeessä asemassa lasten ja meiän nuorten hyvinvoinnin ja mielenterveyden kannalta.