Nuori joka on täysi-ikänen, asuu vielä vanhempien nurkissa, kuvittelee elämän olevan pelkkiä vapauksia täynnä, vastuusta luistetaan viimeseen asti ja vanhemmilla on kamala päänsärky päällä 24/7/365 kun nuori ei kerro menemisistään ikinä eikä edes sitä, koska tulee kotii. Onko tuttua? -eiköhän tässäki kohtaa oo vikaa sekä nuoressa että vanhemmissa. Ihan varmasti vanhemmat jossain kohtaa miettii hiljaa mielessää että onko siinä omassa kasvatuksessa menny jotain pieleen, kun nuori on hankala ja toimii oman mielensä mukaan.

Alotetaan (yllätys yllätys) vaikka vanhemmista. Vanhemmat hankaloittaa ja yrittää kontrolloida täysi-ikäsen jälkikasvunsa olemista ja menemistä viimeseen asti. Rajoitetaan kavereiden ja mahdollisen kumppanin tapaamiset niin vähäisiks kun vaan ikinä mahdollista. Narut on todella kireellä, asetetaan kotiin tulo-ajat. Annetaan mahdollisimman paljon kotitöitä tehtäväksi, koulusta pitää saada tietynlainen todistus että ollaan tyytyväisiä. Jos taas on töissä käyvä nuori, ei kotiin saa jäädä, ellei oikeasti ole kuumeessa ja siitäkin jotkut vanhemmat saattaa haluta lääkärin dokumenttia. Itse olen muodostanu sellasen käsityksen että ne vanhemmat jotka näin menettelee, on jollain tavalla niin jumittuneita sinne omaan nuoruuteensa, että tänäkin päivänä kuvitellaan samojen kasvatus-metodien toimivan. Kaikki vanhemmat ei välttämättä tule ajatelleeks sitäkään tosiasiaa että tämä menetelmä kuluttaa kaikkia perheen jäseniä ihan tasapuolisesti. Niin vanhempia itsejään, kun samassa taloudessa asuv(i)a nuorta/nuoria. Tämän menetelmän sijasta voisi vanhemmat miettiä vaihtoehtoisesti vähän rennompaa otetta arkeen.

No okei, onhan se reilua kaikkia samassa taloudessa asuvia kohtaan, että jos ihan välttämättä halutaan johonkin lähteä niin sanotaan että minne, kenen kanssa ja koska tullaan takasin kotiin. Itsehän olen tässä kohtaa huono esimerkki koska en edes kotona asuessani aina kertonu että minne menen, kenen kanssa ja koska olin tulossa kotiin. No jos nyt johonkin sukulaisiin lähdin niin sen kyllä sanoin, mutta kaveri-suhteista en ole meteliä pitänyt enkä juurikaan ole edes nimiltä näitä kavereitani maininnu, koska karu totuus on että tällä menetelmällä onnistuin välttämään ristikuulustelut. Se että en kertonu meneväni kaverille, on syykin se että aina pysyin kymenlaakson alueella ja jos kymenlaakson ulkopuolelle menin niin se oli sitten Lahteen. Tämä oli ainoa fakta minkä saatoin vanhemmille sanoa. Nykyään en ole samalla tavalla tilivelvollinen koska muutin pois saadakseni enemmän omaa tilaa ja vapauksia määrätä itse omasta elämisestä.

Meinaan kaikkien meidän vanhemmat on joskus ollu itse siinä asemassa että on ollu muutto omilleen edessä. Tuskin se muuttokaan on vanhempien nuoria ollessa tapahtunu ihan tosta vaan sormia napsauttamalla. Siihen on ihan varmasti menny aikaa ja vaivaa ihan yhtälailla kun on pitäny löytää asunto ja sinne vielä jotain kalustetta. Mä voisin melkeen kuvitella että varmasti näien meidän vanhempien vanhemmat on ollu jollain tavalla tukena elämän muutoksissa. Miksi ihmeessä pitää siis vielä tänä päivänä se oma jälkikasvu turmella henkisesti sillä että ollaan tiukkapiposia, eikä anneta tilaa hengittää.

Voisikohan se kapinoiva nuori/teini olla itse vähän avoimempi jos vanhemmatki vähän hellittäis sitä otetta, eikä ihan ehdoin tahdoin tuhoa suhteitaan jälkikasvuun ja sitä myöten ehkä joskus tuleviin lapsen lapsiin ihan kokonaa.