Tässä on viime aikoina saanu lukea muutamia juttuja siitä kun perheessä pienellä lapsella on synttärit, on nähty vaivaa järjestämisen suhteen ja kavereita on kutsuttu, mut kukaan ei tuu paikalle. Kyllähän se harmittaa. Niin ja mitä tää tekee lapsen itsetunnolle? Tuskin ainakaan mitää kovin hyvää. No ei se, jos näin kävis vaan kerran, mut entä jos tää toistuu joka vuosi? On asia erikseen jos lasta kiusataan koulussa, ja lapsi on yksin. Mutta jos lpasella olisi kavereita, koulussa ei kiusata ja kotonakin on asiat hyvin. Voihan se olla että jos synttärit sattuu esim. juhannukselle ja ihmiset on mökillä. Tässäkin kohtaa ne synttärit voi siirtää sellaselle ajankohdalle, jolloin joku voisi päästäkkin paikalle. Voihan ne synttärit toki järkätä muutamia päiviä etukäteen.

Kun itse olin ala-asteella/päiväkodissa niin kyllä äidilläkin oli aina pientä stressiä, ja tämänki takia äiti saattoi kysyä että ketä kutsutaan paikalle ja mitä laitetaa pöytään. Kyllähän niistä kutsutuista kavereista aina muutama pääs paikalle ja sukulaisetkin kävi sitten erikseen onnittelemassa. Nyt kun olen kohta 22 vuotias, en enää tarvitse mitään pippaloita enkä kummosemmin lahjojakaan. Toki voi muutaman pyytää ihan vaan kahville, mutta tosiaan olen tehny selväksi että lahjoja ei tarvitse tuoda.

Lasten kohdalla tämä tosiaan on ihan eri asia. Onhan se tärkeetä että on kavereita ja että nähdään muutenkin kun vaan koulussa ja ehkä silloin tällöin ohimennen kaupassa. Ja onhan ne vanhemmatkin tässä aika isossa roolissa että jos lapsi esimerkiks on vaan ujo ja arka eikä uskalla lähestyä muita ikätovereita. Tässä kohtaa vanhempien ja opettajien pitäisi vaan rohkasta lasta.

Itse olin lapsena melkosen sosiaalinen ja kaikkien kaveri. Kavereitakin oli, mutta tässä vuosien saatossa tilanne on muuttunu ihan toisenlaiseks. Nyt kun kaikilla lapsuuden kavereilla alkaa olla työpaikkaa, suurin osa asuu nykyään ihan eri paikkakunnalla ja pari lapsuuden kaveria on kuollut, niin eipä itselläni enää ole kun yksi erityisen hyvä ystävä jolle voi puhua asiasta kun asiasta. Kuitenkin kun hänkin asuu ihan eri paikkakunnalla ja harvemmin nähdään niin kyllähän se vähän harmittaa kun ei ole ketään jonka kanssa voisi käydä ulkona, leffassa tms.

Ja just tuon takia aikuisten pitäisi kannustaa lasta tosiaan tutustumaan ihmisiin, ettei tarvitsisi jo pienenä jäädä yksin ilman kavereita.