Olen tässä viime aikoina tätä asiaa taas pohdiskellu kaikessa hiljasuudessa ja tullu siihen tuloksee että lasten kasvatus-metodit on ihan oikeesti muuttunu tässä vuosien varrella melkoisen paljon.

 

Silloin kun itse olin päiväkodissa 90-luvulla, oli päiväkodissa kasvatus hyvinkin erilaista. Jos lapsi käytti rumaa kieltä ja hoitaja sattui kuulemaan (kuten aina sitten joku olikin kuulemassa), pestiin suu saippualla. Jos talvella joku lapsi pisti lunta suuhun, eikä kolmas varotus menny perille niin ruokailun tullen hoitaja haki ulkoa lunta lautaselle ja kunnon ruuan sai vasta sitten jos/kun llapsi oli ymmärtänyt että lunta ei syödä. Tämäkin kuulemma sen takia kun lumessahan voi luonnollisesti olla ties mitä kaikkea seassa mitä paljaalla silmällä ei ehkä erota. Ellei se sitten ollu koiran jätöksiä, mutta harvemmin niitä missää päiväkodin pihoilla tänäkään päivänä on. Tuolloin kun siis 90-lukua vielä elettiin, oli aikuisillakin oikeasti potenttiaalia sanoa asioista lapselle suoraan ja pelisäännköt tehtiin kyllä hyvinkin selväksi, että tietyillä tekemisillä on myös seurauksia. No niinhän niillä on seurauksia, oli kysymyksessä lapsi, nuori tai aikuinen nii ainahan niillä hölmöilyillä on omat seurauksensa.

 

Tänä päivänä ei päiväkodeissa uskalleta edes sanoa lapselle SooSoo koska *meidän Veetille tulee paha mieli*. Tuntuu että tänä päivänä lapset kasvatetaan pumpulissa. Päiväkodissa se *meidän Veetin pitää aina olla se huomion keskipiste*. Jos yksi tietty lapsi ei saa *tarpeeks huomioo*, saa päiväkodin vahraiskasvattajat vanhemmilta vihat niskaan. Eikö vanhemmat ymmärrä että päiväkodissa on muitakin lapsia samassa ryhmässä sen oman lisäks, ja muidenkin pitäisi saada huomiota ihan tasapuolisesti?

 

Ei ne varhaiskasvattajat voi koko työpäivää uhrata vaan ja ainoastaan yhden lapsen kaitsemiseen. Jos se oma kullanmuru saa kotona kaiken huomion, sama ei suinkaan enää päde päiväkodissa ja tääkin on sellanen asia, mikä lapselle pitäis tehdä selväksi että ihan joka paikassa ei voi olla huomion keskipisteenä. Jotenki tuntuu että nämä nykyajan vanhemmat, joilla lapset on päiväkoti-ikäsiä, saa lapset tehä mitä haluaa. Lapselle/lapsille ei kotona aseteta selkeitä rajoja, eikä opeteta käytöstapoja. Kotona se toki on asia eriksee että miten siellä saa käyttäytyä, mutta tajuaako vanhemmat että joka paikassa ei sitä riehumista, huutoa ja mekastusta katota kovin suopeesti läpi sormien.

 

Entäs sitten kun pienen lapsen vanhemmat on kutsuttu ystävän häihin, eikä sitä omaa pikku kultamussukkaa raaskittais millää jättää toisen hoteisii, lapsi otetaa mukaa ja kirkossa alkaa sitten se huuto kun ei se lapsi olekkaan yhtäkkiä huomion keskipisteenä? Onko tää sitten reilua sitä hääparia kohtaan? Kun kyseessä kuitenkin on vanhempien ystävän tärkee päivä ja hääpari kuitenkin haluaisi olla juhlien keskipiste. Ei se voi olla maailman loppu jos yhden päivän ajan joku muu hoitaa sitä kultamussukkaa.

 

Mutta ihan oikeesti, eikö vanhempia oikeasti enää nykyään kiinnosta ollenkaa asettaa lapselle selkeitä rajoja ja käytöstapoja?

 

Miksi ihmeessä pitää hankkia jälkikasvua, jos ollaan niin välinpitämättömiä?

 

Kyllä vielä omassakin lapsuudessani käytöstavat oli kova sana ja siitä kyllä joka kerralla seuras myös kotona joku kurillinen toimenpide jos ei yhteisiä sovittuja pelisääntöjä noudatettu. Kotiin tulo-ajoista puhumattakaan.